Koirauutisia
Fanni sai pennut 16.9.09. Syntyi 4 kaunista pentua aamulla 9-10 välisenä aikana: 2 poikaa ja 2 tyttöä. Seuraavana yönä syntyi vielä nakutyttö, joka kuitenkin oli jo niin heikko ettei jaksanut elää. Tumma nakupoika eli reilun viikon ja viimeinen sintti nakutyttö, syntymäpainoltaaltaan 65g, muutti koirataivaaseen 4 viikon ikäisen. Pikkuisella oli keuhkotulehdus, johon sai antibioottikuurin ja uskoinkin viimeiseen asti, että selviää siitä kunnes tiistaina tapahtui romahdus ja mikään ei enää auttanut. Olenkin tässä miettinyt oliko näillä tummilla nakuilla jokin elimellinen syy koska kaksi muuta - Mursu ja Marsu - kasvoivat hyvin heti ekoista päivistä lähtien. Evira ehkä olisi asian selvittänyt mutta pikkuiset on haudattu kotipuutarhan multiin ja hyvä niin.
Edy sai ensimmäisen Viron sertin Balttian voittaja09 näyttelyssä 23.8.2009
Fanni ROP Mustasaaren ryhmänäyttelyssä 15.8.2009.
Fanni astutettu 17. ja 19. pvä Novalla.
18.9.08 Pikkuusen on nyt virallisesti minun kennelini nimi.
8.9.08 käytiin Nastan kanssa Artolla el ja oltiin samaa mieltä eli
Nasta ei ole kantava. Vatsankumpu oli vain valeraskautta.20.8.08 Kennelliitto lähestyi kirjeellä ja minä innoissani sitä avaamaan.
Jes! Kennelnimi-lasku, mutta mikä ihmeen nimi??? Pikkukuusen!!!
Kennelliittossa joku mokannut ja kirjoittanut nimen väärin ja nyt sitä taas
odotellaan, että oikea nimi eli PIKKUUSEN tulee.21.7.2008 Edy ja Nasta testattiin prcd-PRA:ta ja tulos osoitti, että
molemmat ovat genotype N/N (clear) eli terveitä, jes!20.7.08 Nasta astutettu ja nyt jännätään tuleeko mitään.
Seuraavasta juoksusta Nasta astutetaan Övermarkilaisen herrasmiehen kanssa.
27.4.08 Nasta sai Vaasan KV-näyttelystä ensimmäisen ERI:n!!
Ihana tuomari!13.3.08 Piciri Edy Nelson saapui aurinkoisesta Budapestista lumiseen Helsinkiin.
Edy on 5kk ikäinen, aprikoosin värinen nakupoika..

Edy pentuna kasvattajan luona Unkarissa.